Otteluraportti

Kotarit - FC Linjateräs

3 - 2 (2 - 2)

Aika: Lauantai 6.12. 2008 klo 10.00
Paikka: Ylöjärven liikuntakeskus

Itsenäisyyspäivän turnauksessa Kotarit sai pelata ensimmäisen ottelun FC Linjateräksen kanssa. Ottelu taidettiin aloittaa jo hieman ennen määrättyä kymmentä, mikä oli suuri ihme. Aamupelit ovat aina olleet Kotareille vaikeita paikkoja, mutta tällä kertaa kaikki näytti olevan toisin. Paikalle ja kokoonpanoon selvisivät Tyntty maalin suulle sekä kentälle Jallu (A), Tomo, Rikardinho, Juppi, Erkka, Henkka, Persta, Tomppa ja Aki. Joukkue aloitti loistavalla liikkeellä eikä Linjateräksen keski-iältään hieman vanhempi joukkue pysynyt kyydissä mukana. Kotarit karvasi syvältä ja pakotti vastustajan syöttövirheisiin. Kotareitten syöttövirheille ei keksitty mitään syytä, vastustajan hyvyyttä huonot syötöt eivät olleet, pikemminkin päinvastoin. Tai ehkä Kotaripelaajat yrittivät välillä liian vaikeilla syötöillä tavoittaa toinen toisensa. Tai sitten alun hyvä liike vain hiipui ottelun edetessä, eikä syöttöjä enää tavoitettu. Ottelu tasaantui syystä huolimatta ja pelin tempo oli yllättävän hyvä.

Vastustaja pääsi parista Kotaripuolustuksen virheestä jokusen kerran yrittämään maalintekoa hyvästäkin paikasta. Tyntty hoiteli kuitenkin maalillaan harvat tilanteet varmasti ja painopiste ottelussa pysyi keskialueella; Kotareitten hyökkäykset olivat luvattoman hitaita ja pääosin kolme miestä seisoi keskiviivan tuntumassa tai hieman sen alapuolella siirrellen palloa keskenään. Hyökkäyksessä oli harvoin yhtä miestä (Tomo) enempää. Ajassa 10.58 Kotareitten onnistui nostaa hyökkäyksen tueksi toinenkin peluri. Rikardinho purjehti Linjateräs-puolustuksen oikeaa laitaa ja fantastinen syöttö tavoitti, kenetkäs muunkaan kuin, Tomon, joka täräytti ottelun avausmaalin ja kauden viidentensä. Eikä aikaakaan kuin sama mies oli jälleen asialla. Vastustaja pääsi aloituksestaan hyökkäämään ja laukaus päättyi Tyntyn syliin. Tarkka ja pitkä avaus tavoitti Tomon, joka ensimmäisen turnauksen tapaan viimeisteli synnynnäisen maalintekijän varmuudella 2-0:aan suoraan ilmasta ajassa 11:30. Kotarit loi paljon paikkoja ensimmäisellä puoliajalla ja muutama tilanne oli todella vähällä päättyä maalijuhliin. Linjateräksen puolustus ja maalivahti kuitenkin kestivät.

Ottelu pysyi pitkälti Kotareitten hallussa, mutta Linjateräksen kokemus alkoi tulla esille. Kotaripuolustuksen heikkouksia alettiin naapurileirissä selvästikin jo lukea ja yhdestä valitettavan monesta puolustuksen virheestä pääsi vastustaja rokottamaan ajassa 15:31. Tilanne pääsi valloilleen, kun Tyntty ei käynyt noukkimassa Jupin jatkopuskua taaksepäin. Heppoinen paine Kotaripäädyssä päättyi lopulta noloon kavennukseen maalinedusruuhkasta. Tyntty kävi kuumana. Hieman huolellisemmalla eikä niin hätäisellä purulla Kotarit olisi selvinnyt tilanteesta takaiskuitta. Kuten niin monesti - liian monesti - aikaisemminkin, Kotareitten peli sekosi omasta hölmöilystä johtuneesta kavennuksesta. Palloa alettiin rätkiä minne sattuu ja näytti kuin sitä ei olisi haluttukaan hallita. Koko loppupuoliaika oli peruskotareita eli todella löysää ja flegmaattista puolustamista ja näennäistä hyökkäystä sekä miestenpitoa. Rankaisu lepsuilusta tulikin ajassa 19:18. Vastustajan alin mies suorastaan käveli pallo jalassa kenenkään estämättä Kotareitten maalivahdin alueen tuntumaan ja laittoi viileän kärkkärin maalin vasempaan alanurkkaan. Tauolle päästiin 2-2 tilanteessa rauhoittumaan ja kertaamaan, kuinka peliä tulisi oikeasti pelata.

Toinen puoliaika alkoikin jälleen paremmissa merkeissä. Liikettä saatiin ihan eri tavalla takaisin ja puolustuspelikin näytti paikoin ihan kelvolta; vastapuolen hyökkääjiä seurattiin muullakin kuin katseella. Hyökkäyspäässä jatkui ensimmäisen puoliajan kaltainen pyöritys. Paikkoja ottelussa sai lähinnä Kotarit vastustajan muutamaa suhteellisen terävää vastahyökkäystä lukuunottamatta. Erkalla oli hyvä paikka tehdä johtomaali, pommi viuhui vain kyynärän ohi takatolpan. Persta sai loistopassin Erkalta, mutta pusku ei ollut riittävän voimakas saati tarkka. Kolme neljännestä ottelusta oli pelattu, kun helpottava voittomaali syntyi. Tomo sai syötön kentän keskustaan ja kääntyi pallon kanssa kohti maalia. Jakelu laitaan vauhdissa olleelle Perstalle, joka sai vaikeasta asennosta lähteneen syöttönsä näyttämään laukaukselta. Rikardinho löytyi tyhjän takatolpan edestä ja ohjasi loisto-oivalluksen maaliin. Pelikello näytti aikaa 30:00. Maali kuului sarjaan upeat maalit, joita Kotarit lähes yksinomaan tekee. "Maalintekijän" väkinäisiä osumia ei ole vielä tällä kaudella syntynyt vaan kaikki Kotareitten maalit ovat olleet näyttävien syöttökombinaatioiden tai loistavien laukausten tuloksia.

Ottelu oli kaiken kaikkiaan erittäin puhdas ja ote säilyi kiitettävästi Kotareilla koko pelin. Tomppa ja Jallu yrittivät taktista vaihtoa sananmukaisesti "lennosta", mutta tuomari oli hereillä ja näytti Jallulle keltaista korttia vaihtovirheen seurauksena. Joitakin yksittäisiä tilanteita lukuunottamatta liikekin pysyi kohtalaisena. Tosin muutama rötväily oli niin kriittinen, että jo seuraavaan peliin päätettiin muuttaa sakkosäännöstöä lisäämällä kohta "Pelaajaa, joka laiskalla pelaamisellaan tai ylipäätään kävelyllään aiheuttaa harmia joukkueelle tai pelaamiselle yleisesti, tullaan rankaisemaan (2€)". Seuraavaan peliin päätettiin säilyttää liike ja iloinen ote pelaamiseen, mutta jättää laiskottelu pois ja seurata omat miehet kunnolla. Hyvä siitä tulisi!

Maalit

Ensimmäinen puoliaika

10:58 1-0 Tomo (Rikardinho)
11:30 2-0 Tomo (Tyntty)
15:31 2-1 Ari Koski (Antti Niinimaa)
19:18 2-2 Ari Koski (Tuomas Lehti)

Toinen puoliaika

30:00 3-2 Rikardinho (Persta)

FC HaPa - Kotarit



© Kotarit MMV-MMXVII